Pientä tilannepäivitystä & Avon Online -kauppani on auki!

Vähän tilannepäivitystä pitkästä aikaa. :) 

Vuosi 2015 oli Sibeliuksen 125-vuotis-juhlavuosi, viime vuonna useat projektit myös minulla liittyivätkin kyseiseen herraan. Olen myös saanut kunnian olla mukana upeiden artistien (muun muassa Muska, Eino Grön, Apulanta, Grave Pleasures ja Ikinä) promo- ja videokuvauksissa. Kampaamotyöt Muotitukassa ja kuvaukset Studio Elitellä sekä eräs hieman salamyhkäinen tv-tuotanto pitävät minut kiireisenä ainakin tuonne juhannukseen saakka. Lisäksi opiskelen työni ohella hiusalan ammattitutkintoa (eli kisällintutkintoa).

Saa nähdä, tuleeko täksi kesäksi vielä jotain proggiksia, vai osaisinko ehkä rauhoittua ja pitää vaikka pari viikkoa lomaakin. Viime kesänä harjoittelin yhdeksän päivän verran ja kivaa oli. Pääsin mm. käymään World Bodypainting Festivaleilla Itävallassa, kyseessähän on maailman suurin bodypainting-tapahtuma. Osittain tästä innostuneena osallistuin itsekin lokakuussa I Love Me-messuilla Helsinki Bodypainting Competitioniin parini Sannan ja mallimme Ellun kanssa. Sijoitus oli kuudes, eli ihan ok ensikertalaisille. :)

Lopuksi vielä pieni mainos: kuten ehkä tiedättekin, olen reilun 10 vuoden ajan myynyt Avonin tuotteita. Vihdoin ja viimein tuotteita pystyy tilaamaan myös netin kautta, omasta verkkokaupastani! :D Tässä linkki Avon Online -kauppaani - ja ei kun tilailemaan:

my.avon.fi/kauppa/elisan-kauppa

Keväisin terveisin, Elisa

P.S. Ai niin - minut hyväksyttiin juuri The Professional Make-up Artists of Finland - Suomen maskeeraajat ry:n jäseneksi! :D